Olen kuullut jostain, että aloittaminen on kaikista vaikein osuus kaikissa maailman kiperissä tilanteissa. Sen jälkeen kaiken tulisi sujua kuin vettä vaan, leikiten. Onneksi en muista syntymääni, se on täytynyt olla erittäin epämiellyttävä ja hankala synnytys. Äiti on kertonut, että minut vedettiin maailmaan imukupilla.
Kävin äsken pelaamassa kolikkopelikoneella. Ikäraja niissä on nykyään tietääkseni 15 vuotta. Joissain tosin 18, en huomannut katsoa mikä kyseisellä koneella oli. Kerkisin sujauttaa muutaman lantin koneeseen, kun olalleni koputettiin ystävällisesti. Sänkileukainen nuorehko miesmyyjä halusi tiedustella ikääni. Nopeasti kaivoin ajokorttini lompakon uumenista ja tarjosin sitä näytille. Miekkonen kiitti ja poistui nopein harppauksin paikalta. Joko olen suuren luokan babyface, tai sitten näytän lihavalta pojalta. Kumpaakaan en ihmettelisi. Miesparkaa hävetti, itse olen tottunut.
Kuten suurin osa muistakin ipanoista, halusin minäkin pienenä saada ikää lisää. En ikinä saanut ihailemiani ihmisiä iässä kiinni, vaikka olisin halunnutkin. Nyt kaiken järjen mukaan haluaisin olla taas lapsi, niin kuin suurin osa tuttavistani kertoo haluavansa. Ei, olen oikeastaan melkoisen sopivassa iässä tällä hetkellä. En oikein käsitä sitä nuoruuden haikailua ja ”silloin kaikki oli niin ihanaa!!1”-periaatteita. Olihan se, omalla tavallaan, mutta olihan niitä hankaluuksia silloinkin. Ja minusta ainakin rypyt ovat seksikkäitä.
En voisi millään uskoa olevani jo 21-vuotias. Enkä haluaisi. Aikuisena olo, laskujen maksaminen ja töissä käynti saa minut raivohulluuden partaalle. Toisaalta nyt olen oman itseni herra. Jos törttöilen, vanhempani eivät saa syitä niskoilleen tai sakkoja maksettavaksi. Jos teen tyhmiä, vastaan siitä itse. Yksinkertaista. Saan itse päättää haluanko rötöstellä, vaiko en. Tai mikä parempaa, saan itse päättää otanko riskin jäädä kiinni.
Tottahan se on, että tällä iällä suurin osa ihmisistä maksaa omat laskunsa, vuokransa ja asioivat kelassa ja työkkärissä ilman äidin tai isän lohduttavaa turvaa. Ja eihän se mukavaa ole, mielelläni menisin kelan tätien pakeille äitini kanssa ja antaisin hänen hoitaa lässytyksen puolestani. Äitini on huomattavasti uskottavamman näköinen ihminen kuin minä, varmasti hän saisi puhuttua minulle suuremmat tuet kuin minulla tällä hetkellä on. Minä näytän siltä että minua pystyy vedättämään 100-0 kaikissa asioissa. Ja jos totta puhutaan, niin minä olenkin hieman sellainen. Mutta itsehän minä virheistäni opin.
Siitäkin huolimatta inhoan ajatusta, että joudun viettämään 8h päivästä jossakin ennalta määrätyssä paikassa tekemässä tiettyjä asioita. Alan tekemään työkseni jotain mistä oikeasti pidän. Harmi vain kaljan juomisesta tai pilven polttelusta ei saa palkkaa.Vaikuttaa siltä, että erakoidun tässä parin vuoden sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti